Valkohäntäpeuroja ja samettiruusuja

Muutama vuosi sitten olin kävelemässä tässä lähistöllä. Yhtäkkiä tuli voimakkaasti sellainen olo, että en olekaan yksin. Ketään ei kuitenkaan ollut missään. Silti tuntui vaan, että joku tuijottaa minua. Pysähdyin ja näin pensaikossa valkohäntäpeuran, joka uteliaana katseli minua suurin silmin. Hetken ihmettelimme toisiamme. Mieleeni jäi se katse ja ne kauniit silmät.

Tämä hetki tuli mieleeni usemman kerran ommellessani tyttösille näitä peuramekkoja. Katsokaa noita silmiä!


Tämä valloittava kangas on odottanut pitkään uutta muotoa. Jostain syystä pelkäsin, että tästä tulee ommellessa tylsä vaate - niin ihana kangas kuin onkin. Mietiskelin pitkään, mitä siitä ompelisin. Lopulta piirsin uusimmasta Ottobre-lehdestä Hoops-t-paidan kaavat, otin kankaan esille ja rupesin leikkaamaan. Tässä vaiheessa selvisi, kuinka pitkät tunikat/mekot metrin kangaspalasta saisin, ja keksin myös tehdä hieman väljyyttä niin etu- kuin takakappaleisiinkin. Framilon-nauhalla rypytin ylimääräisen väljyyden resorikaitaleiden alle. Olin muuten suunnitellut, että tekisin kaitaleet punaisesta resorista, mutta sekin ajatus muuttui tehdessä. Kun sitten luulin mekkojen jo olevan valmiit, huomasin tyttöjen leikkivän niin hienosti keskenään, että tilaisuus oli pakko hyödyntää. Niinpä löysin vielä muutaman kangastilkun, joista ompelin taskut. Taskujen yläreuna on rypytetty pääntien ja hihojen tyyliin. Jäljelle jääneestä hieman isommasta tilkusta sain vielä ommeltua Merrille ohuen kesäpipon.

 Kaava: Ottobre 3/2012 Hoops (t-paita) melkolailla muokattuna 92 cm ja 116 cm
Kangas: ZNOK Design


Löysinpä muuten muutaman vuoden takaa kuvan, jonka olen ottanut keittiömme ikkunasta. Utelias valkohäntäpeura kierteli pihasta toiseen tutkiskelemassa lähinnä istutuksia. Samettiruusujen kuvat ovat tältä vuodelta. Nuppu-Vadelma oli isän avustamana istuttanut ne kuistin kukkalaatikoihin minulle syntymäpäivälahjaksi. Hyvin siis sopivat mekot aiheiltaan ja väreiltään tämän talon tytöille!


 

Kommentit

  1. Siis ihan mielettömän ihania vaatteita Jenni!!! Vau! Varsinkin noi peuramekot. Mutta kyllä kaikki muutkin. Mä kävin täällä blogissa silloin sen aloitteluaikoina ja vasta nyt huomasin noi ihanat vaatteet. Olet kyllä taitava. Saisit helposti tästä itsellesi toisen ammatin. Voi sun tyttöjä, Onnea on taitava äiti!
    T: Elina bemareista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kovasti kommentistasi! Kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)