Syysvaatetta

Ongelma ja sen ratkaisu:

1. Nuppiksella koulukuva ensi viikolla.
2. Vaatekaapissa ei (muka) mitään sopivaa.
3. Ai, tuo kangas kelpaisi, jonka äiti on itselleen varannut.
4. No. tehdään siitä sitten.
5. Ai, Merrikin tahtoo samasta kankaasta.
6. No, siinähän "samassa" tekee Merrillekin, kun on oikeanväriset langatkin koneissa jne.
7. Piirtää kaavat.
8. Leikkaa kankaat.
9. Ompelee. Ompelee. Ompelee. Ompelee.
10. Ja valmista juuri ennen h-hetkeä.

Tuttua?

Ainakin hyvä syy ommella, vaikkei muuten (muka) ehtisi.

Kaava näihin vaatteisiin löytyi sopivasti uusimmasta Ottobresta (6/2017). Kaavana on Suhasu-jerseypusero. Kissamekko on tehty samalla kaavalla, mekoksi muokaten. Kissataskuidea on napattu Noshilta, joten tätä mekkoa voisi kai kutsua Copycat-mekoksi. Hihakuminauhojen pituus kannattaa tarkistaa. Itse jouduin laittamaan melko paljonkin kireämmät kuminauhat kuin ohjeessa neuvottiin.


Nosh Pyry

Nosh Pyry
 Kaava: Ottobre 6/2017 Suhasu-jerseypusero, 128 cm (muokattu mekoksi) ja 140 cm
Kangas: Noshin Pyry-jersey (fasaani)


Onneksi tätä kangasta jäi hieman ja ehdin saada vielä hiukan lisääkin. Ehkä saan vielä itsellenikin samisteluvaatteen. Idea jo muhii päässä. Toivotaan, että ehdin toteuttaa ennen kuin kangas päätyy taas muuhun käyttöön...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienelle vauvalle ja nukelle vaatteita (sis. kaavat nuken bodyyn. paitaan ja housuihin)

Hau-hau siellä ja hau-hau täällä ja ihan joka puolella hau-hau! (sis. kaavat ja ohjeet nukenvaatteisiin)

Eikä - lempileggareissa reikä! (sis. ohjeet rikkinäisen polven korjaamiseen)